Valokuvanäyttely Mosulin selviytyjistä

Siirtolaisuusinstituutissa avataan keskiviikkona 23.5. valokuvanäyttely Mosul – story of hope. Näyttelyn avajaisia vietetään kello 17–19 instituutin luentosalissa ja näyttelytiloissa.

21.5.2018
Mosul, Irakin toiseksi suurin kaupunki, on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kärsinyt useista eri tahojen toteuttamista väkivaltaisuuksista. Viimeisin, vuosina 2016–2017 käyty Mosulin taistelu jätti jälkeensä raunioituneen kaupungin ja lähes miljoona pakkomuuttajaa. Paikalliset eivät ole kuitenkaan lannistuneet vaan raunioista nousee uutta toivoa.

Näyttelyn teokset ilmentävät toivoa ja sinnikkyyttä. Näyttely koostuu pääasiallisesti mosulilaisten taiteilijoiden valokuvateoksista sekä muutamista multimediateoksista.

– Halusin näyttelyn avulla tuoda näkyväksi mosulilaisten omat kertomukset toivosta, kertoo näyttelyn koonnut runoilija, instituutissa työkokeilua suorittava Ahmed Zaidan.

Näyttelyn avajaisissa kuullaan Suomeen paenneen Ahmedin selviytymistarina sekä mosulilaisen viulistin Ameen Muqdadin haastattelu ja esitys Skypen välityksellä. Lisäksi ohjelmassa on Umar Abdul-Nasserin lyhytfilmi sekä Ahmed Zaidanin runoutta. Näyttely huipentuu 20. kesäkuuta vietettävän maailman pakolaispäivän juhlallisuuksiin.

Avajaiset ovat suomen ja englannin kielellä. Tervetuloa!

Avajaiset:

Keskiviikkona 23.5. klo 17.00–19.00
Luentosali, toinen kerros.
Siirtolaisuusinstituutti, Eerikinkatu 34, Turku

Avajaisten ohjelma:

Tuomas Martikainen: Opening words
Ahmed Zaidan: Mosul and the Story of Hope
Ahmed: Story of a refugee who arrived to Finland in 2015
Ameen Muqdad: Iraqi violinist’s performance and experiences (Skype)
Umar Abdul-Nasser: Short film A Prisoner from Mosul (Skype)
Ahmed Zaidan: Poems of Aurora from Mosul

Näyttelyn aukioloajat:

ma–ti, to–pe 10–16
ke 10–18

Lisätietoa näyttelystä (englanniksi).

Tapahtuma Facebookissa.

 

© Siirtolaisuusinstituutti Takaisin ylös