WSOY:n kirjallisuussäätiö | 2025 – 2027
Hankkeen tavoite:
Siirtolaisuusinstituutin kirjastossa järjestetään aikavälillä 1.9.2025 – 31.5.2027 yhteensä kahdeksan kirjailtaa – kaksi-kolme iltaa keväisin ja syksyisin. Kirjaillat järjestetään pääosin Siirtolaisuusinstituutin kirjastossa (Hämeenkatu 13, Turku).
Kirjailtojen tavoitteena on nostaa esille Siirtolaisuusinstituutin tutkimusaloihin liittyvää kotimaista kauno- ja tietokirjallisuutta sekä lisätä instituutin vuorovaikutusta nk. suuren yleisön kanssa. Instituutin tutkimusaloja ovat erityisesti maan sisäiset ja valtioiden väliset muuttoliikkeet, maahanmuutto, pakolaisuus, vieraskielisyys, kotoutuminen ja ulkosuomalaisuus. Kirjailtojen kautta nostetaan esille suomalaiskirjailijoita, jotka kirjallisessa tuotannossaan ovat käsitelleet joitakin Siirtolaisuusinstituutin tutkimus- ja/tai arkistotoimintaan liittyviä aihepiirejä. Kirjailloissa on mukana sekä kokeneempia kirjailijoita että esikoiskirjailijoita; tuoreita julkaisuja sekä jo aiemmin ilmestyneitä teoksia, jotka edelleen ansaitsevat näkyvyyttä ja esille nostoa. Kuhunkin kirjailtaan osallistuu Siirtolaisuusinstituutissa työskenteleviä tutkijoita, jotka toimivat sekä kutsuttujen kirjailijoiden haastattelijoina että asiantuntijakommentaattoreina. Näin kirjailloissa keskustelevat sekä kauno- ja tietokirjallisuus että uusimmat tutkimustulokset.
Kirjailtoja rahoittaa WSOY:n kirjallisuussäätiö.
Kirjailijavierailut tilataan pääasiassa Lukukeskuksesta, joka välittää kirjailijoita esiintyjiksi erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
Kirjaillat ovat kaikille avoimia tapahtumia, joihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
Jokainen kirjailta alkaa kahvitarjoilulla.
Lämpimästi tervetuloa kirjailtoihin!
Kirjaillat (lista päivittyy)
17.9. Katriina Ranne: Maa kuin veri. Haastattelijana erikoistutkija Sari Vanhanen.
15.10. Mai Tolonen: Elin. Haastattelijana informaatikko Katri Kanervo.