Suomen Akatemia 2019–2021
Konsortiohankkeen johtaja: Dr. Jan Hendrik te Lintelo, Institute of Development Studies, UK
Hankkeen Suomen johtaja: Miika Tervonen
Hankkeen tavoite:
Tutkimusprojekti tuottaa uutta tietoa rakenteista ja prosesseista, joiden kautta erilaiset asuinsijoiltaan joutuneet pakkosiirtolaiset joko kytkeytyvät osaksi eurooppalaisia ja intialaisia kaupunkeja, tai jäävät niiden marginaaliin. Pitkäaikaiseksi muuttunut pakkosiirtolaisuus on kasvava globaali ilmiö, joka on keskittynyt vahvasti kaupunkeihin. Hanke tuottaa tästä lähtökohdasta uutta tietoa tavoista luoda kuuluvuutta, osallistumista ja hyvinvointia kaupunkitilassa, ja vertailee erilaisia urbaaneja ympäristöjä Intiassa, Suomessa, Norjassa ja Iso-Britanniassa. Hankkeessa toteutetaan siirtolaisten, viranomaisten ja järjestötoimijoiden haastatteluita, tutkitaan siirtolaisiin paikallistasolla kohdistuvaa politiikkaa, sekä kartoitetaan fyysistä kaupunkiympäristöä ja siirtolaisten hyvinvointia. Hankkeessa toteutetaan lisäksi vastaanottokeskuksiin ja hätämajoituksiin liittyviä humanitaarisen arkkitehtuurin suunnittelustudioita. Projekti tuottaa monitieteisten tutkimusmetodien kautta tietoa tasa-arvon ja hyvinvoinnin vahvistamisen mahdollisuuksista urbaaneissa ympäristöissä. Hankkeessa tutkitaan erityisesti rekisteriaineistoihin pohjautuen, miten vuodesta 1990 pakolaisina Pohjoismaihin tulleiden lasten ja nuorten sosioekonomiset ja etniset terveyserot liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat heidän koulutukseensa ja työmarkkinoille sijoittumiseensa nuorina aikuisina Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Laadullisessa osatutkimuksessa tarkastellaan 18–30-vuotiaiden nuorten pakolaisten, jotka ovat saapuneet Suomeen ennen täysi-ikäisyyttä, siirtymistä erilaisista oppilaitoksista työmarkkinoille. Lisäksi selvitetään työnantajien kokemuksia pakolaisten työllistämisestä.
Keskeiset yhteistyökumppanit:
Institute of Development Studies, Sussex, University of Brighton School of Architechture and Design, University of Sussex School of Social work & Care, Ambedkar University of the Govt of Delhi ja Oslo School of Architechture and Design.