Hybriditapahtuma Siirtolaisuusinstituutti, Hämeenkatu 13, Turku ja etänä (Zoom)
1.2.2024 klo 14.00 – 15.30

Kotimaamme lähihistoriaan liittyvien tapahtumien seurauksena ulkomaille on lähtenyt Suomesta noin 1,5–2 miljoonaa suomalaista. Lähdön syyt ovat hyvin moninaisia ja yksilöllisiä, samoin kohdemaat, joihin asetuttiin asumaan. Usein tarkoitus on ollut viipyä vain muutama vuosi, mutta monen kohdalla väliaikaisuudesta on tullut pysyvä ratkaisu. Tämän päivän siirtolaisuus elää voimakasta murrosvaihetta. Vanhemmat siirtolaissukupolvet ovat katoamassa nopeasti. Tarinat ja tieto eletystä elämästä häviää vähitellen unohduksiin. SUOMI SYDÄMESSÄ, Ulkosuomalaisen tarinoita, osa 1, ilmestyi vuonna 2017. Niin paljon tarinoita jäi kuitenkin kertomatta, joten nyt on jatko-osan vuoro, SUOMI SYDÄMESSÄ, Ulkosuomalaisen tarinoita, osa 2.

Kirjassa tuodaan julkisuuteen ja kaikkien suomalaisten luettavaksi Siirtolaisuusinstituutin arkiston aarteita, vuosien varrella kertynyttä materiaalia. Tarinat ovat juuri sellaisia, kuin siirtolaiset ovat ne aikoinaan meille kertoneet. Tarinat on taltioitu kirjaan heidän itsensä kertomina.

Tilaisuudessa kirjan esittelee kirjoittaja Antti Välikangas, joka on matkustanut ympäri maailmaa ja haastatellut 1980-luvun lopun ja vuosituhannen vaihteen välillä yli 300 ulkosuomalaista noin 60 maassa.

Lehdistötiedote

Ilmoittaudu tästä viimeistään 31.1.2024

Tervetuloa!

Kirja verkkokaupassa

Kirja julkaisuarkisto Doriassa

Etusivu
Siirtolaisuusinstituutti on ainoa sekä muuttoliikkeiden tutkimukseen että dokumentoimiseen erikoistunut laitos Suomessa. Erityinen tehtävämme koskee ulkomailla asuvien suomalaisten elämän…
Lue lisää
Tapahtumat
Siirtolaisuusinstituutin tapahtumat on koottu tälle sivulle. Uutiset löytyvät omalta sivultaan.
Lue lisää