Oletko kiinnostunut muuttoliikkeistä ja niihin liittyvistä yhteiskunnallisista ilmiöstä? Haluatko työskennellä kannustavassa ilmapiirissä, jossa sinulla on mahdollisuus keskittyä tutkimukseen ja oman tutkimuskenttäsi kehittämiseen yhteistyössä muiden kanssa? Pidätkö monitieteellisestä työskentelystä ja haluatko, että tutkimuksellasi on yhteiskunnallista merkitystä ja vaikutusta? Oletko innostunut siitä, että voit toimia pienessä yksikössä, jossa pääset vaikuttamaan työsi sisältöön ilman turhaa byrokratiaa? Sitten saatat olla sopiva henkilö vahvistamaan asiantuntijajoukkoamme, sillä haemme nyt

VASTAAVAA TUTKIJAA

toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen Turun toimipisteeseemme (joustavat etätyömahdollisuudet).

Keitä me olemme?

Siirtolaisuusinstituuttisäätiö sr on muuttoliikkeiden tutkimukseen ja dokumentoitiin erikoistunut laitos. Perusrahoituksemme saamme opetus- ja kulttuuriministeriöstä, ja lisäksi meillä on tutkimustoimintaa ulkopuolisella rahoituksella rahoitetuissa tutkimushankkeissa. Meillä työskentelee 11 vakituisessa työsuhteessa ja 10–15 määräaikaisessa työsuhteessa olevaa henkilöä. Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin ja myönteiseen, kannustavaan työilmapiiriin. Työskentelemme kiinnostavien ja yhteiskunnallisesti relevanttien kysymysten parissa.

Ketä me etsimme?

Etsimme idearikasta vastaavaa tutkijaa, joka tulee vastaamaan ulkosuomalaisuuteen ja maastamuuttoon liittyvästä tutkimuksesta. Tutkimuksen lisäksi tehtävään kuuluu yhteistyö sidosryhmien kanssa, sekä instituutin yhteisöön ja arkistoon liittyviä hallinnollisia ja kehittämistehtäviä.

Edellytämme hakijalta soveltuvaa tohtorin tutkintoa. Dosentuuri katsotaan eduksi. Valittavalta edellytetään perehtyneisyyttä/aiempaa kokemusta ulkosuomalaisuuden ja maastamuuton tutkimuksesta, sekä kokemusta hankkeiden johtamisesta, itsenäisestä tutkimustyöstä ja tutkimusrahoituksen hakemisesta. Arkistoihin liittyvä kokemus ja/tai kiinnostus katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle:

  • monipuolista kokemusta 
  • mielenkiintoisen ja itsenäisen tehtävänkuvan
  • rennon, mutta tarmokkaan työyhteisön ja kivat työkaverit
  • hyvät työsuhde-edut
  • palkkaluokan, joka sijoittuu instituutin tehtäväntasolle 4 (lähtöpalkka 4000 plus henkilökohtainen palkanosa)

Toivomme sinulta:

  • perehtyneisyyttä Siirtolaisuusinstituutin toimialaan
  • monipuolista metodista osaamista ja monipuolista kielitaitoa
  • kokemusta monitieteellisestä tutkimusympäristöstä
  • intoa oman tutkimusalan ja tutkimushankkeiden kehittämiseen
  • kokemusta tutkimuksen popularisoimisesta

Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 23.11.2022 joko sähköpostilla krista.mielismaki@migrationinstitute.fi tai postitse osoitteeseen: Siirtolaisuusinstituutti, Krista Mielismäki-Kettunen, Hämeenkatu 13, 20500 Turku. Laitathan hakemuskirjeesi mukaan mahdollisten suosittelijoiden yhteystiedot sekä liitteeksi ansio- ja julkaisuluettelon Suomen Akatemian ohjeiden mukaisesti laadittuina. Lisäksi pyydämme lyhyen kuvauksen visiostasi siitä, miten kehittäisit ulkosuomalaisuuteen ja maastamuuttoon liittyvää tutkimuskenttää meillä (1-2 sivua).   

Työhaastattelut pidetään viikolla 48. Työ alkaa tammikuussa 2023 tai sopimuksen mukaan.

Tiedustelut:

Tutkimusjohtaja Marja Tiilikainen, marja.tiilikainen@migrationinstitute.fi

+358 40 684 3814

Uutiset
22.10.2025

Vastaa kyselyyn: Auta kehittämään Migrant Integration Hubia

Lue lisää
Uutiset
25.09.2025

Suomi EU:n kärjessä maahanmuuttajien kotouttamispolitiikassa

Lue lisää
Uutiset
15.08.2025

Korkeakouluharjoittelupaikka Siirtolaisuusinstituutissa

Lue lisää
Uutiset
11.06.2025

Ajankohtaisia uutisia kesäkuun uutiskirjeessä

Lue lisää
Uutiset
11.06.2025

Siirtolaisuusinstituutti on suljettu 30.6.-5.8.2025

Lue lisää
Uutiset
05.06.2025

Siirtolaisuusinstituutin asiantuntijalausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle koskien maahanmuuttajaäitien työllistymistä 4.6.2025

Lue lisää
Uutiset
27.05.2025

Helatorstaiviikon aukioloajat

Lue lisää
Uutiset
21.05.2025

Ajankohtaisia uutisia toukokuun uutiskirjeessä

Lue lisää
Uutiset
06.05.2025

Kirjoituskutsu: Migration-Muuttoliike teemanumero (2/2025): Muuttoliike ja digitalisaatio

Lue lisää
Uutiset
15.04.2025

Ajankohtaisia uutisia huhtikuun uutiskirjeessä

Lue lisää
Uutiset
13.02.2025

Ajankohtaisia uutisia helmikuun uutiskirjeessä

Lue lisää
Uutiset
24.01.2025

Hakuilmoitus: Sosiologian väitöskirjatutkija (apuraha): Nuorten eletty kokemus risteytyvien kriisien yhteiskunnissa3kk tutkimusavustajan paikka Siirtolaisuusinstituutissa

Lue lisää
Uutiset
17.01.2025

Ajankohtaisia uutisia tammikuun uutiskirjeessä

Lue lisää
Uutiset
07.01.2025

Apurahahaku on avoinna 1.2.-28.2.2025

Lue lisää
Uutiset
11.12.2024

Ajankohtaisia uutisia joulukuun uutiskirjeessä

Lue lisää
Uutiset
28.11.2024

Tulevia poikkeuksellisia aukioloaikoja

Lue lisää
Uutiset
28.10.2024

Professori Olavi Koivukankaan puhe Siirtolaisuusinstituutin 50-vuotisjuhlatilaisuudessa 10.10.2024

Lue lisää
Uutiset
07.10.2024

Siirtolaisuusinstituutti (toimisto, arkisto ja kirjasto) on suljettu 10.10. – 11.10.

Lue lisää
Uutiset
23.09.2024

Ajankohtaisia uutisia syyskuun uutiskirjeessä

Lue lisää
Uutiset
04.09.2024

Haemme korkeakouluharjoittelijaa Turkuun

Lue lisää
Lataa lisää
Instituutti
Siirtolaisuusinstituutti on ainoa sekä muuttoliikkeiden tutkimukseen että dokumentoimiseen erikoistunut laitos Suomessa. Erityinen tehtävämme koskee ulkomailla asuvien suomalaisten elämän…
Lue lisää
Etusivu
Siirtolaisuusinstituutti on ainoa sekä muuttoliikkeiden tutkimukseen että dokumentoimiseen erikoistunut laitos Suomessa. Erityinen tehtävämme koskee ulkomailla asuvien suomalaisten elämän…
Lue lisää