Andrei Kalinitchev menehtyi äkillisesti kotonaan 17.11.2023. Andrei oli historian tutkija, joka oli tutkimuksessaan erikoistunut inkeriläisyyteen.
Rauhallinen, hieman vakava ja hyvin tiedonjanoinen lapsi syntyi Pietarissa 14. tammikuuta 1972. Hänen isänsä oli merimies, äitinsä opettaja. Andrei oli jo nuorena kiinnostunut uuden oppimisesta. Lukemisesta kiinnostuneena hän oli ahkera ja menestyvä oppilas. Andrei opiskeli Pietarin yliopistolla historiaa, ja jatkoi väitöskirjantekijänä Turun yliopistossa, josta hän väitteli 2016 yleisen historian oppiaineesta. Hän selvitti väitöstutkimuksessaan, että inkerinsuomalaisten yhteisö oli 1800-luvun loppupuolella elinvoimainen ja toimiva yhdyskunta. Väitöstutkimus perustui laajaan, monipuoliseen ja harvinaiseen tutkimusaineistoon, johon hän sovelsi makro- ja mikrohistoriallista lähestymistapaa.
Tutkimuksen tekemisen jatko oli välillä hyvin epävarmaa, ja Andrei olikin todella iloinen, kun Jenny ja Antti Wihurin rahasto myönsi hänelle apurahan vuonna 2022. Hankkeen suorituspaikkana toimi Siirtolaisuusinstituutti, josta muodostui hänelle tärkeä yhteisö. Vielä vähän aikaa ennen kuolemaansa hän juhli kollegoidensa kanssa Wihurin toisen vuoden jatkorahoituksen myöntöä. Äkillinen poismeno keskeytti monta hyvää tutkimussuunnitelmaa. Andrei oli inkeriläisen kulttuurin keskeisiä asiantuntijoita Suomessa. Itse inkeriläistaustaisena hänellä oli paitsi henkilökohtainen palo ja intohimo aiheen tutkimiseen, myös laaja kieli- ja kulttuurituntemus.
Kesken jäänyt tutkimushanke oli menetelmällisesti kunnianhimoinen – hän analysoi siinä vähemmistön elämää laajan kvantitatiivisen aineiston kautta. Inkerin evankelisluterilaisten kirkonkirjojen avulla hänellä oli tarkoitus valottaa selvittämätöntä osaa inkerinsuomalaisten paluumuuttajien menneisyydestä. Andrei ehti onneksi julkaisemaan jo jotain ensimmäisiä tutkimustuloksiaan ennen poismenoaan. Hän myös vieraili ihan hiljattain Inkeriläiset – unohdettu kansa -podcastissa.
Tutkimuksen lisäksi musiikki oli Andrein intohimoja. Hän sävelsi ja sanoitti uskonnollisia kappaleita, joita hän esitti kitaralla säestäen. Hänen matala ja upea lauluäänensä oli todella vaikuttava. Andrei lauloi myös Tuomiokirkon kamarikuoro Novassa, jonka kanssa hän ehti vielä esittämään marraskuun alussa Mozartin Requiemin. Andrei rakasti matkustamista. Hän oli hiljattain käynyt Balilla, ja parhaillaan suunnitteli tulevaa matkaansa Sri Lankaan. Ylipäätään Andrei osasi nauttia elämästä ja tartutti elämänmyönteisen asenteensa muihinkin.
Andrein elämä ei ollut ainoastaan helppoa, ja olikin ilo seurata, miten hän sekä ammatillisesti että ihmisenä kukoisti sen jälkeen, kun oli päässyt aloittamaan uusinta tutkimushankettaan instituutissamme. Siirtolaisuusinstituutin henkilökunta jääkin syvästi kaipaamaan huomaavaista ja verrattoman mukavaa seuramiestä, jonka seurassa oli aina mukava rupatella niin tieteestä kuin vapaa-ajan kommelluksistakin.
Saara Pellander, Mika Orjala, Pekka Kettunen ja Marko Alivuotila
Kirjoittajat ovat Kalinitchevin työkavereita Siirtolaisuusinstituutista.