The Joint Committee for Nordic Research Councils in the Humanities and Social Sciences (NOS-HS), 2020–2021

Hankkeen johtaja:

Hankkeen tavoite:

Hankkeen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä erilaisten pakkomuuttojen roolista Pohjoismaiden historiassa ja kansallisvaltioiden kehityksessä 1800-luvulta lähtien. Hanke järjestää kolme työryhmätapaamista vuosina 2020–2021 Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Tavoitteena on kehittää aihepiirin pohjoismaista tutkimusyhteistyötä. Erilaisten pakkomuuttajien – kansainvälisten ja maan sisäisten pakolaisten, turvapaikanhakijoiden sekä karkotettujen henkilöiden – kokemuksien historiallinen tutkimus on ollut Pohjoismaissa suhteellisen vähäistä. Pakkomuuttojen tutkimus on painottunut laajemminkin yhteiskuntatieteisiin, ja heijastanut usein julkisten keskusteluiden lyhyttä aikajännettä.

Kiinnitämme tästä lähtökohdasta huomion Pohjoismaihin pitkäaikaisina pakkomuuttojen kohdemaina, ja myös niiden tuottajina. Kartoitamme työryhmätapaamisissa pakkomuuttojen historian sokeita pisteitä ja yhteisiä piirteitä, sekä tuoreita menetelmiä ja lähdeaineistoja niiden tutkimiseen. Olemme kiinnostuneita myös muistamisen politiikasta, ja tavoista, joilla erilaiset pakkomuuttajaryhmät on muistettu, ohitettu tai vaiennettu kansallisessa historiankirjoituksessa.

Hanke hyödyntää Peter Gatrellin käsitettä refugeedom, joka viittaa pakkomuuton hallinnollisiin käytäntöihin ja lainsäädännöllisiin normeihin, sen kulttuurisiin representaatioihin sekä pakkomuuttajien kokemuksiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Refugeedom-käsite suuntaa huomiota tapoihin, joilla pakkomuutto ja siihen liittyvät ilmiöt ovat vaikuttaneet kansallisvaltioiden kehitykseen. Tutkimme, miten pohjoismaiset kansallisvaltiot ovat hallinneet pakkomuuttoa, ja mitä niissä kehittyneet käytänteet kertovat kansalaisuuden normatiivisista ja epävirallisista rajoista. Kysymme lisäksi, miten pakkomuuttoa on kuvattu erilaisissa medioissa ja miten pakkomuuttajat itse ovat pyrkineet tuomaan esiin – tai peittämään näkyvistä – oman yhteisönsä kokemuksia.

Research project description in English (pdf)

Keskeiset yhteistyökumppanit:

Christhard Hoffmann (University of Bergen), Malin Thor Tureby (Linköping University), Hans Otto Frøland (Norwegian University of Science and Technology), Heidi Vad Jønsson (University of Southern Denmark), Seija Jalagin (University of Oulu).

Hankkeen tutkija:

Tapahtumat:

  • Comparative Perspectives on Refugeedom in the Nordic Countries, 14.-15.5.2020, Siirtolaisuusinstituutti (tapahtuma on siirretty)