Strategisen tutkimuksen neuvosto, 2021 – 2027

Tutkijat:

Hankkeen tavoite:

Mobile Futures on monitieteinen, osallistava konsortiohanke, jonka tavoitteena on edistää oikeudenmukaista ja osallistavaa suomalaista yhteiskuntaa, ja vastata väestörakenteen muutoksen haasteisiin kuten väestön ikääntymiseen ja työikäisen väestönosa suhteelliseen vähenemiseen. Kansainvälinen muuttoliike voi olla yksi vastaus väestörakenteen muutokseen, mutta se edellyttää yhteiskunnallisia valmiuksia maahanmuuttajien kotoutumiseen. Tavoite on kääntää kotoutumiseen liittyvissä kysymyksissä katse koko yhteiskuntaan ja tarkastella sosiaalista ja institutionaalista luottamusta. Hankkeessa sovelletaan ja kehitetään LivingLab-menetelmää, jossa tutkijat ja hankkeen yhteistyökumppanit etsivät yhdessä ratkaisuja ja rakentavat keskinäistä luottamusta.

Hanketta johdetaan Åbo Akademissa ja mukana ovat Siirtolaisuusinstituutin lisäksi Oulun yliopisto sekä Turun yliopisto

Hankkeen kotisivut