Siirtolaisuusinstituutti on hyvä näköalapaikka muuttoliiketutkimukseen Suomessa ja maailmassa. Lisäksi instituutissa on ainutlaatuista osaamista ulkosuomalaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tutkimuksen ohella instituutissa on erilaisia työtehtäviä arkistossa, kirjastossa ja yleisissä toimistotehtävissä.
Laitamme työpaikat pääsääntöisesti avoimeen hakuun. Otamme silti vastaan myös avoimia työhakemuksia. Tutkijan tehtäviä haettaessa toivomme hakijoiden noudattavan Suomen Akatemian ohjeita tutkijan ansio- ja julkaisuluettelojen osalta.
Siirtolaisuusinstituuttiin on mahdollista hakeutua töihin myös oman tutkimus- tai muun rahoituksensa kanssa. Mikäli rahoitus kanavoituu toisen organisaation kautta, tulee kyseeseen ensi sijassa vierailevan tutkijan asema.
Avoimet työpaikat
Tällä hetkellä ei ole avoimia paikkoja.
Vierailevat tutkijat
Siirtolaisuusinstituutilla on ohjelma vierailevia tutkijoita varten. Vierailu voi olla kestoltaan lyhyt- tai pidempiaikainen. Vierailevan tutkijan asema myönnetään enintään vuodeksi kerrallaan, mutta sitä on mahdollista pidentää sopimuksen mukaan. Vieraileva tutkija voi toimia joko Siirtolaisuusinstituutin tiloissa tai muualla. Erillisestä sopimuksesta voimme tukea vierailevia tutkijoita taloudellisesti esimerkiksi tutkimuskulujen osalta. Tästä on sovittava etukäteen tutkimusjohtajan kanssa.
Vieraileva tutkija ei ole palvelussuhteessa Siirtolaisuusinstituuttiin ja hän vastaa itse palkka-, matka- ja asumiskuluistaan sekä esimerkiksi vakuutuksista.
Vierailevien tutkijoiden tulee sitoutua Siirtolaisuusinstituutissa noudatettaviin tutkimuksen periaatteisiin.
Vierailevien tutkijoiden tulee sitoutua Siirtolaisuusinstituutissa noudatettavaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaan.
Vierailevien tutkijoiden asioita koordinoi tutkimusjohtaja, jolle voi esittää aihetta koskevia tiedusteluja.
Vierailevien tutkijoiden hakulomake
Harjoittelijat
Siirtolaisuusinstituutissa on mahdollista suorittaa korkeakoulu- ja muu työharjoittelu. Korkeakouluharjoittelijat valitaan pääsääntöisesti avoimen haun kautta. Suosimme vähintään kolmen kuukauden mittaisia harjoittelujaksoja. Harjoittelijoiden tehtävät räätälöidään kunkin taidoille sopiviksi.
Lisäksi instituutissa voi suorittaa työkokeilun ja työskennellä eri tehtävissä palkkatuella.
Korkeakoulu- ja muihin harjoitteluihin liittyvistä asioista vastaa hallintojohtaja, jolle voi esittää aihetta koskevia tiedusteluja.