Mirjam Harjuniemi os. Koskelainen syntyi 20.4.1926 Vahvialassa Karjalassa. Hän kävi koulunsa ennen sotia. Talvisota pakotti perheen lähtemään evakkotielle. Jatkosodan aikana palattiin Karjalaan. Siellä Mirjam oli työssä tehtaassa, joka teki päähineitä sotilaille. Sitten v. 1944 Neuvostoliitto valloitti Karjalan kannaksen ja perhe joutui lähtemään taas evakkotielle, joka päätyi Harvialaan. Vuoden 1945 viimeisenä päivänä Mirjam avioitui Eeli Kokkilan kanssa Kuortaneella. He ostivat sieltä maatilan, jonka he kuitenkin jonkin ajan kuluttua myivät ja siirtyivät Lahteen. Lapsista Ritva ja Jussi syntyivät Kuortaneella ja Seija ja Kari Lahdessa.
Vuonna 1958 perhe päätti lähteä siirtolaiseksi Australiaan. Tuohon aikaan Suomessa oli paha työttömyys, ja Australian valtio antoi siirtolaisille matka-avustusta. Laiva saapui Melbourneen vuoden 1959 alussa, ja tulijat vietiin Bonegillan siirtolaisleirille oppimaan maan kieltä ja elämäntapoja. Mirjam aloitti työt Wollongongissa koulupukutehtaalla v. 1959. Asuntona oli hostelli, kunnes voitiin ostaa oma koti Berkeleyssä.
Mirjamin aviomies Eeli Kokkila palasi Suomeen muutaman vuoden kuluttua, ja Mirjam jäi neljän lapsen yksinhuoltajaksi. Vuonna 1967 Mirjam avioitui Pentti Harjuniemen kanssa. Seuraavana vuonna he muuttivat Canberraan, jossa oli paljon työtä suomalaisille rakennusmiehille. Siellä Mirjam työskenteli morsiuspukuja valmistavassa liikkeessä. Sitten perhe muutti Mackayhin v. 1974 ja sieltä Aleksandra Hillsiin Brisbaneen v. 1976. Pentti Harjuniemen kuoltua 1998 Mirjam asui yksin talossa. Hän harrasti taidemaalausta ja työn laadun perusteella häntä voidaan pitää taiteilijana. Sitten Mirjam siirtyi lokakuussa 2018 Finlandia Villagen Finncare-osastolle Brisbanessa. Mirjam oli tyytyväinen elämäänsä suomalaisessa lepokodissa, missä hän kuoli 96-vuotiaana 13.7.2022. Siunaustilaisuus oli 29.7. lähiomaisten läsnä ollessa.
Kun vaimoni kanssa saavuin Canberraan vuoden 1969 alussa tekemään väitöskirjaa skandinaavisesta siirtolaisuudesta Australiaan, olivat Mirjam ja Pentti Harjuniemi ensimmäisiä perheitä, jotka ottivat meidät ystävällisesti vastaan. Ensimmäisen joulumme Australiassa vietimme Mirjan ja Pentin kodissa. Mukana oli myös Mirjamin lapsia perheineen. Välillä kävin puhelinlaitoksella soittamassa kotiini Evijärvelle. Puhelu oli tilattu kuukausia aikaisemmin. Olimme Australiaan tullessamme nuoria ja koimme Mirjamin eräänlaiseksi äitihahmoksi, ja sellainen hän oli varmaan muillekin.
Mirjamia muistellessa ensinnä tulee mieleen hänen karjalainen mielenlaatunsa ja siihen kuuluva ystävällisyys ja avoimuus.
“Kun kerran on joutunut lähtemään Karjalasta niin on yhdentekevää missä asuu”, sanoi Mirjam. Paljon siirtokarjalaisia on asettunut asumaan Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja muuallekin. Tähän asiaan on usein liittynyt sodan jälkeenkin tunnettu pelko Venäjää kohtaan.
Mirjamille evakkoon lähtö Karjalasta vuonna 1944 oli 18-vuotiaalle tytölle järkyttävä kokemus. Kun hän usein kertoi näistä asioista, pyysin häntä kirjoittamaan muistelmat paperille ja antamaan ne Siirtolaisuusinstituutin arkistoon Turkuun. Näin tapahtuikin v. 2001. Kirjoituksessaan Mirjam kertoo, että kesällä 1944 venäläiset pommittivat hurjasti Viipuria ja olivat valloittamassa kaupunkia. Silloin Mirjam muisti, että hän oli vienyt hamekankaan rautatieaseman lähellä olevaan liikkeeseen, jossa kankaasta tehtäisiin hänelle kaksi pukua. Perheen vastustelusta huolimatta hän lähti polkupyörällä lähes 30 km matkalle Viipuriin. Vastaantulevat sotilaat pyysivät tyttöä palaamaan takaisin, mutta hän jatkoi matkaa. Torkkelinkadulla hän suojautui seinän viereen venäläisten ilmapommituksilta. Mutta hän löysi aseman lähellä olevan vaateliikkeen ja menemällä takaikkunasta sisälle hän löysi sinne viemänsä kankaan.
Toisena muistelmana on lähtö kodista evakkotielle ennen juhannusta 1944. Tarkoitus oli mennä kävellen Harvialaan, jossa asui Sohvi-täti. Tavaroita lastattiin vanhan hevosen vetämiin kärryihin ja perässä kulki kaksi lehmää ja lammas. Lähtö kotoa oli surullinen ja mukaan otettiin oksia juhannusruususta ja sireenistä. Tie oli täynnä evakkoon lähteviä karjalaisia ja välillä piti mennä metsään, kun venäläiset lentokoneet lensivät matalalla pommituslennolla. Monien vaikeuksien jälkeen päästiin perille sisä-Suomeen. Mirjam oli tehnyt koko matkan paljain jaloin polkupyörän kanssa, sillä hän halusi säästää kenkiä. Oli onnellista omistaa kengät, Mirjam kirjoitti.
Olen vuosikymmenten aikana saanut useita sydänystäviä eri puolilla maailmaa. Siinä joukossa Mirjam Harjuniemi on eturivissä.
Olavi Koivukangas
Turku